• Katja

Odottelua ja ihmettelyä


Kun saavumme Grand Popoon "firman" minibussilla, nauruposkinen kuskimme tekee kaksi pysähdystä. Ensimmäinen stoppi on helppo tunnistaa: se on työharjoittelupaikkani, siirtomaa-aikaiseen sairaalamiljööseen rakennettu kulttuurikeskus. Museonhoitaja tulee tervehtimään ja hyppää sitten kyytiin. Tiputamme rinkat bungalowiin, jonka pihalla on kauniita kukkivia pensaita ja tietenkin palmuja. Prioriteetit ovat kunnossa: "Teillä on varmaan nälkä. Lähdetään ravintolaan!"

Rantaravintola on puinen rakennelma, jonka katto on epäilemättä tehty palmunlehdistä. Seiniä ei tarvita ja varpaat voi pöydän alla työntää hiekkaan. Kuski ja museonhoitaja puhelevat omalla kielellään: heille suomalaisten vastaanottaminen on peruskauraa, arkista aherrusta. Kuinka monesti heille on ihmetelty samoja asioita: meren ääntä ja naisia, jotka kulkevat isot kantamukset päänsä päällä ylväästi kuin valtamerialukset. Juomme aperetiiviksi viinaiset drinkit muovimukeista.


Museonhoitaja puhuu puhelimessa ja ojentaa sen pian minulle: pomo. Kulttuurikeskuksen paikallisjohtaja toivottaa tervetulleeksi ja sanoo, että tapaamme seuraavana päivänä aamulla. Selvä homma!

Nukumme hyvin ensimmäisen yön ja lähdemme aamulla kulttuurikeskukselle viemään Helsingistä lähetettyä pakettia. Museon toimistossa annan paketin museonhoitajalle. Toimistossa on mies, joka istuu ensin hiljaa kunnes ponnahtaa ylös ja esittäytyy paikallisjohtajaksi. Siinä suuri johtaja sitten on, reisitaskuhousuissa ja pikeepaidassa. Hän sanoo, että meillä on kymmenen minuutin päästä kokous henkilökunnan kanssa keskuksen takapihalla ison akasiapuun alla. Okei, sehän sattui sopivasti. Kokouksen ajankohdan olisi toki voinut kertoa minulle puhelimessa edellispäivänä. Mutta tämä on vasta ensimmäinen lukuisista esimerkeistä afrikkalaisten tavasta käsitellä aikaa ja informaatiota.


Paikallisjohtajan on määrä auttaa meitä löytämään vuokra-asunto oleskelun ajaksi. Hän kertoo, että tarjolla on kolme eri kämppää, joita voisimme mennä katsomaan illalla. Sopii. Alusta asti olen halunnut olla joustavaa kuin vesi ja välttää ns. suomalaista tapaa tietää kaikki asiat etukäteen ja sopia menot kellon tarkasti. Hakuna matata ja mitä näitä nyt on. Seuraavana päivänä kuljeskelu ja epätietoisuus alkaa kuitenkin jäytää sen verran, että on pakko mennä jo viiden aikaan kysymään, joko olisi ilta ja milloin menemme katsomaan kämppiä. "Yes, we will go now now", sanoo paikallisjohtaja jämäkästi ja ottaa puhelimen käteen.


Kun asunnot on katsastettu ja olemme päätyneet siihen, joka vaatii pientä pintaremonttia, palaamme bungalowiin odottelemaan muuttopäivää. Siinä menee johtajan mukaan pari päivää. Parin päivän päästä kuulemme, että pääsemme muuttamaan seuraavana maanantai-iltana. Viikonloppuna odotamme jo malttamattomina omaan kotiin asettumista. Maanantai-ilta koittaa, mutta edelleenkään ei ole mitään hajua tarkemmasta ajankohdasta. En saa yhteyttä johtajaan paikallisella liittymälläni. Odotamme ja odotamme ja illallissuunnitelmat saavat jäädä. Vihdoin saan soiton, jossa johtaja kertoo muuton siirtyvän vielä seuraavaan päivään jonkun remppaukkojen järjestämän avainhässäkän takia.


Ja toden totta: seuraavana päivänä viemme kamat beniniläiseen kotiimme, jonka seinät ovat tuoreessa maalissa ja ikkunassa riemunkirjava afrikkalainen kangas. Pari työmiestä on vielä paikalla, koska viimeinen silaus puuttuu: puiset kehikot hyttysverkolle.



MatKat 2020

Yhteystiedot:

okkamatti (at) gmail . com

kat.karki (at) gmail . com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now