• Katja

Hei valkoinen!


Kaikki tietävät jo: "Aa sinä olet uusi harjoittelija. Ja tuossa on sinun miehesi. Hyvää saapumista!" Tämän kokoisessa kylässä sana on kiirinyt jo ajat sitten uudesta suomalaisesta, joka tulee viipymään huikeat viisi kuukautta. Mahdollisuus saada valkoinen ystävä, mahdollisuus materiaalisiin etuihin. "Vähemmän työtä minulle, kun ei tarvitse hätistellä ihailijoita", hohottaa johtaja sydämensä pohjasta tavatessaan Matin.


Kohteliaisuusfraasit ovat tuttuja Ranskastakin, mutta täällä toivotukset moninkertaistuvat. Toivotellaan hyvää työntekoa, hyvää istumista, hyvää ruokahalua, hyvää ruuansulatusta, hyvää matkaa... En ihmettele enää vaikka toivotettaisiin hyvää hampaiden kaivelua tai vessassa käyntiä. Kuulumisten vaihto lähentelee kuulustelua: "Kuinka voit? Nukuitko hyvin? Oletko kunnossa?" Ihmisillä on ihastuttava luonnollisuuden aura, hymyt näyttävät aidoilta ja joka päivä kätellään sormia napsauttamalla. Kaikesta huolimatta laitoin jo tulomatkalla merkille amerikkalaistyylisen small talkin puutteen; on luonnollista istua jonkun kanssa hiljaa pitkiäkin aikoja.



Vaikka kaikenlaisia tyhjää täynnä olevia lentäviä lauseita viljellään paljon, kohteliaisuus on aika erilaista. Tarjoilijoiden tavaramerkkeihin kuuluu laahustava kävelytyyli ja tuskin korvin havaittava mutina; ruokalistan kuiskailu kertoo kuulemma kunnioituksesta. Ruokakaupassa saattaa olla monta hengaajaa, joku saattaa tervehtiä tai sitten ei, mutta parhaassa tapauksessa joku katsoo vähän asiakkaan suuntaan ja kysyy: "Mitä haluatte?" Hän paljastuu näin myyjäksi. Ranskaksi tuo kysymys kuulostaa erityisen töykeältä, mutta pikku hiljaa huomaan sen olevan vain paikallinen tapa.


Valkolainen voi kuitenkin helposti tuntea itsensä julkimoksi. Jopa afrikkalaiseen vaatetukseen naamioitunut "yovo" (valkoinen, vieras) kääntää katseet missä ikinä liikkuukin, villitsee lapset pomppimaan ja kiljumaan ja vilkuttamaan, kunnes häveliäämmät aikuiset toruvat heitä. Pienemmät lapsukaiset saattavat olla niin ällistyneitä, että tuijottavat vain suu auki likaisissa paituleissaan. Luultavasti "yovo" on jokaisen afrikkalaislapsen ensimmäinen sana, josta sitten edistyneemmät jatkavat opintojaan mantramaiseen rallatukseen "yovo yovo bonjour ca va bien merci!" Samastun kuninkaallisin: hymyilen ja vilkutan kuvauksellisesti.



Monenlaisia tarjouksia ilmaantuu. Kävelemme rantaa pitkin monena aamuna ja seuraavanlainen skenario toistuu eri muodoissa: Jostain läheisyydestä alkaa kuulua "hello! hello!" ja kääntyessäni äänen suuntaan eteeni ilmestyy mies, rastoilla tai ilman. Hän esittäytyy taiteilijaksi ja kertoo, että hänellä on suomalaisia ystäviä. Sattuupa hänellä olemaan myös kauppa tai ateljee siinä lähelle, jonne pitäisi mennä käymään heti tai ainakin mahdollisimman pian. Lisäksi, jos voodoo kiinnostaa, on mahdollista järjestää jokin seremonia ihan mihin tarpeeseen hyvänsä. Hmm, katsotaan ehkä joku päivä...



Kuulusteluiden ja toivotusten jälkeinen hiljaisuus paljastaa etäisyyden minun ja paikallisten maailmojen välillä. Puhunko säästä vai kysynkö suoraan: "Mikä on uskontosi? Onko sinulla monta vaimoa? Miksi tytöt eivät käy koulua? Onko teillä kotona juoksevaa vettä? Osaatko kirjoittaa?" On niin paljon kysymyksiä, enkä tiedä mitkä niistä ovat tyhmiä sellaisia. Vaikka en ole selvittänyt vastauksia kaikkiin kysymyksiin, olen huomannut että tietyt asiat ovat universaaleja myös täällä Afrikan kainalossa: nauru, laulu ja juoma.



142 views

MatKat 2020

Yhteystiedot:

okkamatti (at) gmail . com

kat.karki (at) gmail . com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now