• Katja

Totuus paratiisista


Kun menee kauas, näkee lähelle; näin kuuluu eräs vanha klisee. Ja niinkuin kliseet usein ovat, tämäkin on lähellä totuutta. Sitä mukaan kun loittonee oman heimonsa elinpiiristä, alkaa ymmärtää mikä itselle on tärkeää. Vaikka tietyt asiat ovat universaaleja, kuten väkijuomat sekä musiikiksi kutsuttu, monet oppimani normit ovat murentuneet täällä Beninissä. Se ei välttämättä tarkoita, että toiset normit tai tavat ovat muita parempia, vaan se paljastaa sen, mihin kulttuuriin itse olen kasvanut ja adaptoitunut. Se pistää katsomaan peiliin.



"Ainakin täällä on lämmin", itselläni on tapana sanoa, kun jokin Beninissä ärsyttää. Jep, täällä on liiankin lämmin useimpina päivinä. Se vaikuttaa toimintakykyyn ja saa tuntemaan itsensä laiskaksi työntekijäksi. On liian kuuma mennä juoksulenkille ja päivät menevät varjoissa istuessa. Kuumin kausi sitä paitsi käynnistyy vasta silloin, kun itse lähden maasta. Kysyinkin kollegalta: "Miten te oikein kestätte?" Hän muuttui väsymyksen ruumiillistumaksi: "Ei me kestetäkään. Koko ajan väsyttää eikä jaksa tehdä mitään." Rikun ja Tunnan sanonnan voisi muotoilla siis toisinkin: "Hajotkaa sinne kuumuuteen!"



Aamulla olisi hyvät olosuhteet ulkona reippailuun, mutta itse en valitettavasti ole saanut aamuihmisen geenejä. Auringonlaskun aikaan juostessa taas herätän liikaa huomiota ja kirvoitan huutelua: liika itsetietoisuus tuntuu siltä, kuin ei mahtuisi omiin nahkoihinsa. Haluaisin ulkoilla ilman töllötystä ja yovo-huutoja, mutta täällä tuskin koskaan sulautuisin katukuvaan.


Suomesta kaipaan tilaa, rauhaa ja yksityisyyttä. Ostoksilla ei useinkaan saa katsella rauhassa, vaan innokas myyjä haluaa ottaa tilanteen haltuun ja jopa painostaa kaupankäyntiin. Asiakkaan ympärillä häärääminen voi olla jonkun mielestä hyvää palvelua, mistäs sen tietää? Rauhaisalle suomalaiselle, joka kunnioittaa kanssaihmisiä etäisyydellään, se tuntuu silti ärsyttävältä. Hups, taisin taas sortua kliseeseen... Myös fyysisen koskemattomuuden tärkeyden huomaa vasta silloin, kun se rikotaan: Benin on ensimmäinen maa, jossa tuntemattomat ihmiset ovat läpsineet.



Tietoisuus omasta ihonväristä on joskus tosi raastavaa. Se aiheuttaa niin töllötystä kuin hintojen nousuakin, mutta joskus myös positiivista huomiota. Tuntuu se tosin vähän oudolta, että joku haluaa olla kaverini vain siksi, että olen valkoinen. Ei siinä voi tuntea itseään kovin imarrelluksi. Varsinkin afrikkalaiseen asuun pukeutunut valkonaama kääntää katseet ja kännykkäkamerat: siinä saa tuntea itsensä pikkujulkkikseksi.


Beninissä olen kokenut erikoisia tuntemuksia: ikävöinyt viileyttä ja maistanut julkkiselämää. En halua erikoiskohtelua ihonvärin takia, mutta joitakin asioita haluaisin ottaa täältä mukaan Suomeen: naapureiden ja muiden puolituttujen johdonmukaisen tervehtimisen sekä kaiken muun näennäisen turhan sosiaalisuuden. Vaikka beniniläinen kuulumisten vaihto lähentelee välillä parodiaa, lisää mutkaton jutustelu kuitenkin iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Joku akateeminen hiustenhalkoja voisi kysyä, voiko kulttuurien ominaisuuksista edes puhua vai pitäisikö pysyä yksilötasolla... mutta se on jo ihan toinen juttu.



197 views

MatKat 2020

Yhteystiedot:

okkamatti (at) gmail . com

kat.karki (at) gmail . com

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now